Kuntatalous

KUNNALLINEN ITSEHALLINTO JOUTUU KORONATESTIIN

Suomen 90-luvun laman pohjakosketuksessa bkt laski -13 %:iin ja työttömyys nousi huipussaan 18,9%:iin. Siitäkin kaupungit ja kunnat selvisivät kunnialla. Kouluja ja sairaaloita ei suljettu, lapset ja vanhusväestö huolehdittiin. Lujille se otti Kajaanissakin, jossa tuolloin olin kaupunginjohtajana. Tuntui, että talouden tasapainoon saaminen ja suoranaiset saneeraukset eivät ottaneet loppuakseen. Vastaavat mittarit, bkt:n muutokset ja työttömyys eivät nyt korona-aikana valtakunnan tasolla ole lainkaan yhtä synkät.

Toinen kova kunnallisen itsehallinnon kestävyystesti on kuitenkin edessä. Kunnallinen koronaexit ei tule olemaan Vantaallakaan helppo. Se tulee kestämään vuosia. Syynä siihen on kaupungin elinkeinorakenne, suuri riippuvaisuus yhdestä kokonaisuudesta, aviapolisklusterista.  Koko Suomen kannalta merkittävä ja Vantaalla elintärkeä toiminnallinen dynamo, on lähes pysähdystilassa.

Vuoden 2020 tilinpäätös oli 55 miljoonaa euroa voitollinen. Hyvän tuloksen selittävät viimekädessä valtion 90 miljoonan euron koronatuet, jotka vastaavat kunnallisveron 2 %:n tuottoa.  Tilinpidossa näitä kutsutaan satunnaiseriksi. Ne eivät tule toistumaan kuluvan vuonna.

Ensitöikseen uusi valtuusto joutuu paneutumaan vuoden 2022 talousarvion valmisteluun. Se on kova haaste sekä uusille että vanhoille valtuutetuille. Ennustan, että kuullaan vahvoja puheenvuoroja elvyttävän politiikan puolesta, vedotaan talousprofeetta Keynesiin ja vakavia varoitteluja velanoton vaaroista. Arvioisin kuitenkin, että todellinen haaste tulee eteen runsaan vuoden päästä vuoden 2023 budjettia laadittaessa. Silloin tarvitaan kokeneita, osaavia ja yhteistyökykyisä päättäjiä. Ei ole yhdentekevää, ketä me äänestäjät valitsemme valtuustoon tulevissa vaaleissa.

Kuten tarkkaavaiset lehtien yleisönosastojen lukijat ovat havainneet, viime aikoina ei valitettu lentomelusta. Ei niin, että tuosta melusta kukaan suureti nauttisi, mutta meille vantaalaisille se on elämän merkki. Kun kone nousee entiseen tapaan joka viides minuutti ilmaan, elämänmeno on palannut entisellen ja monet tuhannet aviapoliksen alueella työskentelevät vantaalaiset ovat palaneet työpaikoilleen. Toivottavasti odotusaika jää lyhyeksi.

Pentti Hakulinen  

valtuutettu, keskusta, pian evp.                                                                                               

%d bloggaajaa tykkää tästä: